tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pennut olivat ekaa kertaa hihnassa

Päätin käyttää tottumisen vuoksi jokaisen pennun erikseen tuon pihatien verran kävelyllä hihnassa.

Musta: Hiukan laittoi alussa vastaan, kannustin ja lähdin "vain menemään", poika lähti perään ja käveli kivasti. Alussa myös jälttäsi hihnaa, mutta mielenkiinto siirtyikin minuun. Pihaan kun päästiin, venkoili hieman taas vastaan ja järsi hihnaa. Kävelyn aikana hihnassa nenätyöskentelyä.

Violetti: Ihan vähän vain veti toiseen suuntaan alussa, mutta melkein heti lähti perääni, ja käveli/juosta hölkytti oikein mallikkaasti minun vierellä :)

Vihreä: Ei mitään vastareaktioita! Portista käveli vaan minun perässä, ja siinä takana ja sivullani kulki kuin olisi aina kulkenut taluttimessa! Niin kauan kun oltiin takaisin pihassa!

Sininen: Venkoili vastaan pitkin matkaa. Pihaan päin tullessa kuitenkin käveli mukavasti. No tietysti, kun pihassa oltiin, niin eikö justii lähe Juli skootterilla postia hakemaa, ja ajo jostai 1-1,5m päästä ja pentu vähän säikähti, palautui kuitenkin äkkiä.

Punainen: Ei venkoillut kuin alussa, mutta siinä sitten sitäkin kovemmin. Justiin ku oltiin lähdössä, niin skootteri tuli pihaan, pentu hieman säikähti, mutta palautui. Kun lähti liikkeelle, kulki oikein hyvin.

Keltainen: Pisti vastaan niin että riittää! Todella vastahakoinen. Ei niinkään pelokas vaan uhmakas: "Mee akka keskenäs, mie haluun leikkimään!" =D
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti