keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Huomenna lähtee Lamborghini ja Louhi

Mihin tää 7 viikkoa on mennyt? Vastahan me jännityksellä odotettiin meneekö Gitan synnytys hyvin.. Ja huomenna pennut täyttävät jo 7 viikkoa ja kaksi lähtee maailmalle. Vihreää (Lamborghini) ja keltaista (Louhi) tullaan huomenna aamupäivästä hakemaan. Pennut saavat mukaansa pienen pannan, hihnan, pienen säkin kuivamuonaa, mille ovat täällä tottuneet (Taste Of The Wild, suosittelen kaikille! Meillä ei koirat syö nappulaa, mutta pennut totutetaan. Ja tämä on tähän mennessä ollut paras kuivis ehdottomasti.), hieman kotiruokaa, jota ovat täällä ollessaan syöneet, pentuoppaan sekä ruokakupin.

Hassua ajatella että huomenna pennejä on enää neljä kappaletta. Työmäärä vähenee ja on ihanaa että möhniäiset saavat hyvät kodit.. Mutta on se aina haikeaa, jokaiseen pennelssoniin kuitenkin muodostuu omanlaisensa side. Se on kuitenkin hieno tunne, aina kun pennusta kuulee jälkenpäin, miten sillä menee ja tietenkin myöhemminkin, kun koira on iso, että mitä sen kanssa harrastetaan tms. 

Parhaamme ollaan yritetty, jotta jokaisella pennulla olisi ollut mahdollisimman mukava vauva-aika täällä meidän luonamme, sekä mahdollisimman hyvät eväät elämään. Toivon hyvää matkaa jokaiselle <3

Kakarat ja Gita saivat matolääkkeet eilen, jos en muistanut mainita? Johtuneeko siitä vai sitten siitä, että ovat eilisillasta asti syöneet koko ajan rustoja, ettei ruoka ole tänään maittanut niinkuin yleensä. On ne syöneet, mutta normaalisti ovat kyllä melkoisia ahmatteja. Ehkä ovat sitten tosiaan vetäneet napansa turvoksiin niistä luista =D

Violettia olemme kutsuneet eilisestä lähtien Cesariksi (kirjoitetaanko se Caesar, Ceasar, Cecar, vai miten, mutta ainakin lausutaan "Keessar" =D ) jostain syystä. On se semmonen pikku "Keessari" =D 

Painoja en ole toviin tänne laitellut, mutta pennut on kyllä punnittu joka päivä, joka päivä on myös laskettu painon mukaan yksilöllinen kalkkiannos. Pentujen vihkossa ne kaikki on ylhäällä kyllä.
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti